Ihanaa päästä johtamaan Espoon laulua. Elsan elämä vetää viimeisiä hetkiä. Kenraali keskiviikkona ja sitten lavalle. Paikalla on täysin uusiakin laulajia, joten varmasti pystymme nostamaan intensiteettiä entisestään jo pelkästään esityksen monimuotoisuuden ja liikkuvien osien myötä.
Erityisen tilanteesta itselleni ja laulajille tekee se, että tämä on viimeinen yhteinen esityksemme vähään aikaan. Olemme viimeisen vuosikymmenen aikana hioneet toistemme kulmia ja siloitelleet särmiä, joskus paijanneet toisiamme vähän vastakarvaan sekä paljon myötäkarvaan, ja kaikki on ollut sen arvoista. Espoon laulua ei voi johtaa puolinaisesti, sillä se ei ole vain työtä. Se on hengen kannattelua, nostatusta, opettamista, oppimista, johdattelua, kuuntelua, seuraamista ja vaikuttumista. Kokonainen elämä.
Mutta. Täysipäi(väi)nen väitöstyön tekeminen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on imaissut minut kokonaisvaltaisesti mukaansa ja vaatii veronsa. Päätöksiä on tehtävä. Minun on päästettävä kuorolaiset nauttimaan johtajasta, joka pystyy omistautumaan heille täydellisemmin niin henkisin kuin älyllisin voimin.
Vaikean ja harkitun päätöksentekoni jälkeen kesän ehtoolla kuoro pisti höyryt vinkumaan ja pihalle, ja onnistui kuin onnistuikin löytämään itselleen Espoon laulun meininkiä ymmärtävän johtajan, joka voi tuoda uusia haasteita ja kokemuksia niin laulajille kuin yleisöllekin. Ja nyt on siis vihdoin on se lopullisen eron hetki:
Jääkää hyvin, rakkaat kuorolaiset <3
Tervetuloa Aino Virén, nauti matkastasi täysin riemauksin!