Espoon laulu lähti Espanjaan, ja reissussa riitti iloa, naurua, laulua ja vauhdikkaita käänteitä. Menolento oli myöhässä, ja suden tunteina Malagaan saavuttaessa hiljaisella kentällä ei ollut tilattua bussia. Mutta tämäkös meitä masensi. Kuoro takseihin ja sievänä jonona hotelliin.

Aamun valjettua tankkasimme aamiaisen ja lähdimme tutustumaan Funegirolaan Pakkasen ja lumen keskeltä lähteneistä tuntui ihanalta kävellä aurinkoisella rannalla. Paitahihasillaan tarkeni, vaikkei kevät vielä sikäläisittäin ollut kovin pitkällä.

Puolen päivän jälkeen pakkauduimme paikallisjunaan määränpäänä Radio Finlandia. Eeva aloitti äänen avauksen jo junassa, ja muiden matkustajien iloksi päristimme, suristimme, teimme ”naamat” ja skaalat ja lopuksi kajautimme Emman. Väliaikaisen tahdissa marssimmekin lopulta laulaen ulos junasta.

Radiossa vastaanotto oli lämmin. Aurinkoisella pihalla treenattiin esitettävät laulut ja nautiskeltiin. Eevaa, Joukoa ja näyttelijöitä haastateltiin, ja lisäksi kuoro laulaisi pari laulua Elsan ohjelmistosta. Vähän ennen nauhoitusta Esteri aukaisi taivaalliset hanansa, ja lopulta kuoro lauloi tiiviinä muodostelmana talon parvekkeiden alla, Eeva johti sateenvarjon alla ja äänittäjän upeat korkokengät uhkasivat upota syvälle nurmikkoon, kun hän piteli mikkiä.

Itse h-hetki – tai toinen niistä – oli illalla. Hyvissä ajoin ennen esitystä vedettiin Hotelli Alay’n juhlasalissa täysi läpimeno. Uskomaton tehotiimi Jouko, Kari S., Tytti, Eeva, Janne, Airi, Kari N., Tuula ja Auli olivat harjoitelleet, rakentaneet puitteet ja testanneet tekniikkaa koko sen ajan, jonka muu jengi oli käyttänyt rentoutumiseen.

Paikalle tuli oikein mukavasti yleisöä. Esityksen avaus Laulu on iloni ja työni maistui jotenkin erityisen ihanalta, kun lauloimme sen kahta puolen suomalaista yleisöä Espanjassa. Elsa syntyi, kätilö auttoi ja taas mentiin. Kuoron noustua lavalle Römperin tanssit viritti tunnelman, ja jälleen kerran Elsan, Matin ja ”tämän toisen” tarina vei kuorolaisenkin mennessään. Hassua, miten täysillä joka kerran myötäelää koko tarinan kaikkine käänteineen: suruviestin rintamalta, ahkeran emännän arjen, täyttymättömät haaveet ja ne monet täyttyneetkin. Lopulta kun kuitenkin yhdessä eletään elämän ehtoota. ”Niinhän se sovittiin, että kun toinen menee ensin, niin toinen tulee sitten heti perässä.” Yli sukupolvien ulottuva Elsan ja Elsan hengenheimolaisuus koskettaa. Tuntui mukavalta, että meillä oli vielä toinen esitys edessä.

Konsertin jälkeen ilta jatkui hyvän ruuan ja erinomaisen seuran merkeissä. Kukaan ei tainnut muistaa matka- tai esitysväsymystä, saati vakaata aikomusta mennä mahdollisimman varhain nukkumaan.

Seuraavana päivänä väki hajaantui. Osa shoppaili, osa lepäili ja tehotiimi ahkeroi. Vielä oli keikka edessä. Toinen esitys oli omassa hotellissamme Las Palmeras’issa  ja sujui hyvissä merkeissä. Esiintymisen ilo oli käsin kosketeltavaa.

Reissun kruunasi yhteinen karonkka. Ruoka oli hyvää ja laulu raikui. Paluureissu alkoi aamuyöstä, ja perillä Helsinki-Vantaalla oltiin seitsemältä aamulla. Ja vaikka äänet eivät yön matkustamisen jälkeen ehkä olleet kirkkaimmillaan, kajautimme vielä matkatavarahallissa Finlandian – kotiintulon kunniaksi ja maanantaiaamun matkalaisten iloksi.