Nyt se on siinä. Pitkään ja jännityksellä odotettu levy. Päätän säästää levyn ensikuuntelun kotiin ja parempiin stereoihin, vaikka mieli tekisi sujauttaa se heti työkoneeseen ja unohtaa hommat hetkeksi. Kannatti odottaa kotiin asti! Ehkä parhaita tapoja aloittaa perjantai-ilta saunan jälkeen: laittaa oma levy soimaan ja syventyä. Nyt laulavat ulkona myös mustarastaat, mutta levyä tehdessä 20 asteen pakkasessa joka puolella muualla oli hiljaista. Paitsi siellä, missä tapahtui, levytyspaikalla Espoossa.

Ensimmäinen biisi Mandoliinimies alkaa. Vitsit, hienoa. Voiko kuorolaisella enää parempia fiiliksiä tulla kun onnistuneen levyn ensimmäistä kipaletta kuunnellessa. Hei, wow. Kriittinen korva kuuntelee omaa stemmaa, sointia, nuottien kestoja, sooloja… Kotiraati nyökyttelee. Kriittinen kuorolaiskorvakin lepää.

En tiedä, miltä sooloartisteista tuntuu levyn ilmestyttyä, mutta kuorolaisen tunnelma on ylpeys koko porukasta. Me teimme tuon yhdessä. Jokainen lenkki on tärkeä ja yhtä arvokas, ja siitä syntyy kuorolaulun hienous. Ja tietysti siitä, että biiseihin saa ladattua yhdessä jonkin yhteisen tulkinnan ja tunnelman. Joukkuelaji, ehdottomasti. Kuunnelkaapa vaikka. Jokaiselle varmasti löytyy oma suosikkibiisinsä, ja tässä vaiheessa se on vielä vaikea päättää. Onko tunnelma tiiviimmillään kun Kuunnellaan vaan taivasta? Vai koskettaako eniten Jos sä tahdot niin? Se selvinnee muutamalla kuuntelulla. Joka kerralla ylpeyttä rinnassa.